Perustukset ja niiden täyttö 6.10.2020 -> 19.10.2020

Perustus huvilalle tehtiin muotteihin ja betonivaluun perustuvalla tekniikkalla. Autokatos taas tehdään pilariperustuksena. Pilarianturoiden pohjana käytettiin pellistä muotoiltuja pyöreitä uusiokäyttöisiä muotteja, nerokasta. Oheisen kuvan mukainen muottien asennus kesti kutakuinkin päivän tai hiukan yli. Tänään odottelemme jo betoniautoa.

Ainoa ongelma, joka työn aikana huomattiin, oli kunnallistekniikan tuonti huvilan alle. Muotit eivät mahdollistaneet jo vedetyn kunnallistekniikan olemista valun alla, joten se jouduttiin katkaisemaan ennen muottia. Jatkossa betoniin tehdään kunnallistekniikan vaatima reikä, josta se vedetään uudelleen huvilaan sisälle odottamaan täyttöä.



Tänään 8.10.2020 sain kuulla pääurakoitsijalta, että muotit ovat poistettu ja betoni odottaa lopullista kuivumista. No siinä ei nokka pitkään tuhissut.

Ja sama valmiina!


Perustukset täytettiin 19.10.2020. Siinä vaiheessa myös huomattiin, etteivät kuistin perustuspilarit olleet aivan sellaiset joksi ne toivottiin. Tulemme korjaamaan ne sivuterassia ja kuistia varten tuonnempana.


Patolevyä päätettiin korottaa, jotta se mahdollistaa paremmin huvilan sivun täytön.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Räätälöinnillä sopimukseen 1.3.2020 - 24.4.2020

Talon asemointi ja asemapiirros

Rakennuslupa 15.6 - 18.9.2020

Loppukatselmus 28.5.2021